MIKSI TEEMME SITÄ MITÄ TEEMME?

Tänä vuonna kansainvälisen asiakkuuskokemuspäivän teemana meillä Suomessa oli ‘PURPOSE’. Tapahtuman isäntänä toimineen Tiedon Kimmo Alkio avasi tilaisuuden.

Juhlagaalan ensimmäisenä vieraspuhujana oli Keskon Arhi Kivilahti, joka kertoi miksi Ruokakesko on lähtenyt tekemään ruokakauppaa verkossa ja valloittamaan ennakkoluulottomasti Kiinan markkinoita.

Netfreakin Sami Heinonen avasi omassa esityksessään näkökulmia VR-kehitykseen ja esitteli tekemiään toteutuksia, joilla asiakaskokemus on saatu vietyä aivan uudelle tasolle esimerkiksi venemessuilla.

Plan International Suomen Kirsi Mettälä tarjosi näkökulmaa hyväntekeväisyysjärjestön arkeen, jossa merkityksellä lunastetaan olemassaolo joka päivä lahjoittajien ja kumppanien silmissä. Myös Plan International on tuonut lahjoituskohteidensa todellisuuden käden ulottuville VR-kokemuksessa, joka oli yleisön kokeiltavissa verkostoitumistaukojen aikana.

CHABLA PALKITTIIN SUOMEN PARHAANA ASIAKASTEKONA

CXPA Finland palkitsi Suomen parhaana asiakastekona työn, jolla todellakin on merkitys: Signmarkin eli Marko Vuoriheimon Chabla-palvelu tuo viittomakielen tulkit mobiilisti heitä tarvitsevien apuun reaaliajassa. Kunniamaininnan saivat Saunalahden koulu ja sen rehtori Hanna Sarakorpi pitkäjänteisestä ja esimerkillisestä työstä, joka antaa lapsille sekä juuret että siivet sekä Verohallinto kiinankielisestä verkkopalvelusta kiinalaisille yrityksille, joilla on aikomus sijoittaa Suomeen. Palvelu on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa.

Äänessä olivat tapahtuman mittaan myös CXPA Finlandin Ambassadorit, jotka kertoivat videotervehdyksin omia näkemyksiään merkityksestä. Tilaisuudessa julkistettiin CXPA Finlandin uusi purpose. Vieraatkin saivat illan mittaan ehdottaa näkemyksiään aiheesta rakentamalla vastauksensa LEGO-palikoiden avulla.

Verkostoitumistauoilla saatiin ihailla ja ihmetellä eri yritysten tuottamia AR- ja VR-toteutuksia, joiden avulla kehitetään aivan uudenlaisia asiakaskokemuksia ja -kohtaamisia. Niitä hyödyntäen on hyvä viedä Suomea eteenpäin kohti seuraavia 100 vuotta.

MERKITYKSELLISILLÄ KOHTAAMISILLA MENESTYKSEEN

Seminaarin toisessa osassa kuultiin Tiedon Paul Jones Winlundin näkemyksiä asiakaskäyttäytymisen muutoksista sekä lisää case-esimerkkejä eri toimialoilta.

Finavian Johanna Laakso kertoi puolestaan, miten suuri joukko eri toimijoita vastaa käytännössä lentomatkustajien päivittäin kohtaamasta asiakaskokemasta. Lentoasemalla on rohkea 2020 visio, jonka rakentamiseen tarvitaan laajaa ja monialaista yhteistyötä.

Viimeinen esitys vei yleisön vähintäänkin maata kiertävälle radalle, kun Space Nationin Kalle Vähä-Jaakkola avasi startupinsa mahtavia suunnitelmia avaruusturismin käynnistäjänä ja uudenlaisten intergalaktisten asiakaskokemusten kehittäjänä.

Illan päätti tapahtuman puheenjohtajana toimineen André Noël Chakerin vetämä mielenkiintoinen paneelikeskustelu, jossa näkemyksiään asiakaskokemuksen kehittämisestä esittivät Suomen parhaat asiakaskokemusjohtajat Telia, DNA, Elisa ja Paroc. Paneelikeskustelun jälkeen CX Dayn vieraat saivat vielä nauttia verkostoitumisesta ja Suomi 100-buffetin antimista.